Antti Autio

Antti Autio on yksi Suomen rakastetuimmista uuden polven laulaja-lauluntekijöistä. Autio soittaa yhtyeensä kanssa raikkaaseen ja vahvaan laululyriikkaan sekä polveilevaan kitarointiin pohjautuvaa suomenkielistä musiikkia. Voimakkaat ja vilpittömät kappaleet kaipuusta ja rakkaudesta ovat lumonneet kuulijat ympäri Suomen. Ahkerasti keikkailevan artistin intensiiviset ja tunnelmalliset konsertit ovatkin useasti myyneet loppuun. Autiolla on poikkeuksellinen kyky vangita kuuntelija tilaan, jossa ajantaju sumenee.

Aution kehutut pitkäsoitot Minä tuon mukanani sateet (2017), Pihalla tuulee taas (2019) ja Kaikki talot huojuu (2022) ovat vakiinnuttaneet artistin aseman Suomen musiikkikentällä. Autiolla on hurmaava taito onnistua maalaamaan esiin kuulijoiden tunteita hienovaraisen lohdullisesti. Pehmeyden ja tunnelmallisuuden sidosaineena toimii häkellyttävä intensiivisen rohkea voima ja määrätietoisuus. Ensisilmäyksellä anti voi vaikuttaa kepeän helpolta, mutta kun tarkemmin kuuntelee, etenkin lyyrinen ilmaisu on täynnä painavaa kuultavaa.

Aution musiikkia on kuunneltu Spotifyssa yli 10 miljoonan toiston verran ja artisti on nähty esiintyvän mm. Flow Festivalin päälavalla. Kriitikoiden arvostuksen osakseen saaneen artistin teoksia on noteerattu laajalti eri medioissa toistuvan ylistävään sävyyn.

Antti Autio yhtyeessä soittaa Antti Autio (laulu, kitara), Ella Rosenlund (taustalaulu, viulu, koskettimet, rytmimuna), Joel Parvamo (sähkökitara), Jussi Liukkonen (taustalaulu, basso) ja Joska Saarinen (rummut).

Täällä sinua kaivataan-levy julkaisupäivä 9.2.2024

Panel 2

Lehtijutut

Antti Autio nosti Huvilan tunnelman kattoon – Hänelle on vaikea löytää vertailukohtaa

Helsingin Sanomat 29.8.2024

Lue koko juttu

Lauluntekijä Antti Autio vietti viisi merkittävintä vuottaan Tampereella: ”En selvinnyt siitä kuivin jaloin”

Lue koko juttu

Aamulehti 6.8.2024

Muutama viikko sitten ilmestyi alkuvuoden paras kotimainen albumi – levyn avauskappaleen video ennakkonäytössä Rumbassa

Rumba 28.2.2024

Lue koko juttu

Antti Autio on vahvasti haikeanrikkaan kaavansa ytimessä – arviossa Täällä sinua kaivataan

Kulttuuritoimitus 9.2.2024

Lue koko juttu 

”Maalaus, joka muuttui levyksi – Antti Autio teki uusimman albuminsa aivan omalla tavallaan”

Soundi 9.2.2024

Lue koko juttu

”Välillä tuntuu kuin eläisi jossain unessa” – Muusikko Antti Autio kärsii pahasta ilmasto­ahdistuksesta, ja se oli päättää hänen uransa

Helsingin Sanomat 14.3.2022.

Lue koko juttu

Levyarvio: Antti Aution koskettavan roihuavalla levyllä nojataan rohkeuteen
Rumba 14.3.2022.

Lue koko juttu

Henkilöjuttu:
”Nuori Antti Autio ei halunnut, että kukaan kuulisi hänen esityksiään – nyt hän on suurlupaus ja matkalla alan ykköskaartiin”

Yle 29.9.2019
Lue koko juttu

Levyarvostelu:
”Nuoressa miehessä yhdistyy erikoisella tavalla herkkyys ja suorastaan komentava määrätietoisuus. Se pätee niin lauluun kuin bändin soittoonkin. Pehmeän luonnollisesti soiva, rikas ja dynamiikasta kaiken irti ottava yhtye jättää sovituksiin ilmaa mutta vaikuttaa miettineen huolellisesti jokaisen äänen. Jännittävästi rakentuvien sekä melodisesti kiinnostavien laulujen rytmiikkaa varioidaan ja sovituksia väritetään sopivasti viuluilla ja stemmoilla.”
Soundi 24.2.2017
Lue koko juttu

Levyarvostelu:
”Helppo ja kepeä se ei ole, oi ei ole. Tietysti soljuvuudeltaan ja koukuttavuudeltaan se on, se nappaa minut mukaansa kuin poloisen ahvenen järvestä, koukkuna Aution ääni. Sitten huomaan melodian, lyriikat…ja lyriikat, koko albumin täydeltä näissä lauluissa riittääkin kuunneltavaa ja siinä tuleekin se, että sanoituksiltaan mahtuu elämä haaveineen, tarinoiden loppuineen. Koukussa on mukavaa olla, mutta tekee se vähän kipeääkin.”
Skipped heartbeats -blogi 21.2.2017
Lue koko juttu /  PDF

Levyarvostelu: Antti Autio maalaa melankolialla
”Antti Aution esikoisalbumi Minä tuon mukanani sateet on ollut valmisteilla vuosia. Lopputuloksen perusteella hitaasti kypsyttely on kannattanut.”
Aamuset 21.2.2017
Lue koko juttu / PDF

Haastattelu: Rakkaus-sana pannassa
”Autio näyttäytyy itsevarmana ja oman ilmaisunsa vakuuttavasti hallitsevana muusikkona, joka on yhtyeineen huolella kypsytellyt rauhallisesta folkista ponnistavan mutta siitä jännittävästi moneen suuntaan laajentuvan, värikkäänä soivan pitkäsoiton”
Soundi 24.3.2017
Lue koko juttu

Haastattelu:  Vastapainoa bileräpille – haastattelussa debyyttilevynsä julkaissut Antti Autio
”Koen vapauttavana, jos esimerkiksi surua tai epäonnistumisia käsitellään musiikissa oivaltavalla ja tunnistettavalla tavalla.”
Rumba 16.2.2017
Lue koko juttu / PDF

Haastattelu: Vastaliike bileräpille – Antti Autio tasapainoilee näyttelijä- ja muusikkominän välillä
”- Olemme vastaliike bileräp-aikakaudelle. Tämä levy on tietynlaisten teemojen ympärille kietoutuva kokonaisuus. Se kertoo nuoruusvaiheen taitekulmassa elämisestä, nuoren aikuisen vastausten etsinnästä, luopumisen ja uuden alun risteyskohdasta.”
Hämeen Sanomat 24.1.2017
Lue koko juttu (PDF)

Radiohaastattelu: Uuden musiikin iltapäivä
” – Vettä alkoi sataa heti kun ilmoitettiin että julkaistaan Minä tuon mukanani sateet -kappale.”
YleX 8.12.2016
Kuuntele haastattelu

Haastattelu: Toiveikas ja painostava maailma – Ensinäytössä kovassa nosteessa olevan Antti Aution musiikkivideo
”– Mielestäni Minä tuon mukanani sateet kertoo siitä, kun toisen päästää lähelle ja sitten hän näkee sen, jota olet yrittänyt piilottaa. Menneisyyttään ei voi kätkeä ja toisinaan tuntuu, että hukumme oman historiamme alle.”
Soundi 23.12.2016
Lue koko juttu / PDF

Haastattelu: Kahden tilan välissä
”– Viivästys vain paransi lopullista levyä. Viimeiset kappaleet syntyivät viime vuoden puolella.”
Aviisi 3.2.2017
Lue koko juttu (PDF)

Haastattelu: Hyinen hetki Suomenlahden rannikolla – Perjantaibiisinä Antti Autio: Haikara
” – Mokaamisen ja katumisen hyvä puoli on toisaalta se, että silloin tulee vähän määritettäneeksi sitä, mitä elämältään haluaa ja mitä itse pitää arvokkaana.”

Soundi 13.1.2017
Lue koko juttu / PDF

Single-arvostelu: Antti Autio – Minä tuon mukanani sateet
”Sanoituksissa on syvyyttä ja potkua, sekä Aution äänessä tunnetta. Minä tuon mukanani sateet -biisissä loksahtaa vähän yllättäen monta asiaa kerralla kohdalleen. Tässähän on jotain aitoa.”

Rosvot-blogi 26.11.2016
Lue koko juttu / PDF

Panel 3

Keikat

Tulevat keikat

2024

14.9. Metronom, Raasepori SOOLO Liput

3.10. Iholla-Ilta, Hunters Inn, Turku SOOLO

4.10. Iholla-Ilta, Revolution, Jyväskylä SOOLO

5.10. Luontofest, Hop Haus, Kuopio SOOLO

12.10. Kulttuuritalo Martinus, Vantaa Liput

18.10. Sellosali, Espoo Liput

19.10. House Of Olaf, Savonlinna Liput

24.10. Kanneltalo, Helsinki Liput

25.10. Kalevan Navetta, Seinäjoki Liput

26.10. 45 Special, Oulu Liput

8.11. Dynamo, Turku Liput

9.11. Finlandia-klubi, Lahti Liput

15.11. Painotalo, Äänekoski Liput

16.11. Kulttuuritalo Korundi, Rovaniemi Liput

22.11. Olympia, Tampere Liput

14.12. Korjaamo, Helsinki Liput

Katso tuoreimmat keikkauutiset Facebookista!

Menneet keikat

2024

30.8. Höyhtyän Ostarifestari, Oulu

28.8. Huvila-teltta, Helsinki

23.8. Festivaali, Tampere

17.8. Krapin Puutarhajuhlat, Tuusula

9.8. Flow Festival, Helsinki

8.8. Tampereen teatterikesä SOOLO

3.8. Kaupungin äänet, Lahti

2.8. Turun Terassikesä

20.7. Pori Jazz, Pori

12.7. Bättre Folk, Hailuoto

6.7. Ruisrock, Turku

4.7.  Jyväskylän Puistojuhlat

3.7. Kajaanin runoviikot

29.6. Allas Sea Pool, Helsinki

28.6. Provinssi, Seinäjoki

22.6. Korjaamon Juhannus, Helsinki SOOLO

21.6. Riippumaton Jussi, Harjattulan Kartano, Turku SOOLO

8.6. Kesärauha, Turku

31.5. G Livelab, Tampere SOOLO

30.5. Radio Helsingin Kesälive, Helsinki SOOLO

26.5. Maailma Kylässä, Helsinki

17.5. Kehräämö, Pori

11.5. Suisto, Hämeenlinna

4.5. Nuijamies, Lappeenranta

27.4. Tavara-Asema, Tampere

26.4. Tavastia, Helsinki SOLD OUT

25.4. Tavastia, Helsinki SOLD OUT

12.4. 45 Special, Oulu

11.4. 45 Special, Oulu

28.3. Krapin Paja, Tuusula

23.3. Sounds Of Stoa, Helsinki

22.3. Kerubi, Joensuu

16.3. Teatro. Logomo, Turku 

9.3. Torvi, Lahti

8.3. Lutakko, Jyväskylä

1.3. Louhisali, Espoon kulttuurikeskus, Espoo SOLD OUT

14.2. Ateneum-klubi, Helsinki (SOOLO)

26.1. Bättre Folk I Fjällen, Pyhätunturi

2023

28.12. Tenho Restobar, Helsinki (soolo)

16.12. Kolme huonetta -konserttisarja, Kulttuuritalo Päiväkoti, Hailuoto (soolo)

13.12. Ö-Talo, Riihimäki (soolo)

9.12. Kulttuuritalo, Helsinki

5.8. Porispere, Pori

4.8. Pyhä Unplugged, Pyhätunturi (+Jouset)

29.7. Kerafest, Keran hallit, Espoo (soolo)

29.7. Vinhan Kirjajuhlat, Ruovesi (soolo)

22.7. Coolhead Brew Live, Helsinki

21.7. Uusi Tampere

15.7. Ilosaarirock, Joensuu (+Jouset)

6.7. Jyväskylän Puistojuhlat

1.7. Juurikkasaari, Säynätsalo (soolo)

23.6. Stadin Juhannus Helsinki

17.6. Kesärauha, Turku (+Jouset)

16.6. Varjofestivaali, Oulu

8.6. Sideways, Helsinki (+Jouset)

27.5. Tikkurilan Kirkko, Vantaa (SOOLO)

6.5. Suisto, Hämeenlinna Liput (SOOLO)

5.5. RUNO Hotel Porvoo

28.4. Utopia, Turku

15.4. Kino Laika, Karkkila (SOOLO)

31.3. Kannusali, Espoo

24.3. Krapin Paja, Tuusula (loppuunmyyty)

19.3. Taustatarinaklubi, Oulu (SOOLO) (S)

15.3. Kanneltalo, Helsinki (S)

11.3. G-Livelab, Tampere (17.00) (S) (loppuunmyyty)

11.3. G- Livelab, Tampere (21.00) (loppuunmyyty)

10.3. G-Livelab, Helsinki (loppuunmyyty)

9.3. G-Livelab, Helsinki (loppuunmyyty)

23.2 Tenho Restobar, Helsinki (SOOLO)

22.2. Marian Kammari, Lahti (SOOLO)

18.2. Skenesali, Myyräncolo, Vantaa (S)

17.2. MARS-festival, Kalevan Navetta, Seinäjoki

11.2. Korjaamo, Helsinki

27-29.1. Bättre Folk i Fjällen, Pyhätunturi

2022

17.12. Lutakko, Jyväskylä LOPPUUMYYTY´

16.12. Dynamo, Turku LOPPUUNMYYTY

5.12. Olympia, Tampere (+jouset)

3.12. 45 Special, Oulu

19.11. Kerubi, Joensuu

18.11. Sammiosali, Lahti

17.11. Maxim, Kuopio

11.11. Viirus KLUBB, Helsinki (soolo)

5.11. Eikan Pub, Järvenpää

8.10. Nummela Art Night

7.10. Superwood-festival, Helsinki

29.9. Lost in Music, Klubi, Tampere

24.9. Teatro Turku

17.9. Allas Sea Pool, Helsinki

16.9. Keidas, Linnanmäki, Helsinki (soolo)

27.8. Festivaali, Pyynikki, Tampere

27.8. Aitoon elokuvafestivaalit, Aitoo (soolo)

17.8. Redi, Helsinki (soolo)

12.8. Flow Festival, Helsinki

5.8. Kulttuuritila 22, Mikkeli (soolo)

30.7. Karmarock, Harjavalta

29.7. Työväen musiikkijuhlat, Valkeakosk

24.7. Honkofest, Sastamala (soolo)

16.7. Bättre Folk – festival, Hailuoto

15.7. Downtown Calling, Helsinki

10.7. Pori Jazz, Pori

9.7. Ruisrock, Turku

8.7. Tiilitehdas, Tuusula

1.7. Provinssi, Seinäjoki

18.6. Sideways, Helsinki

12.6. Kesärauha, Turku

4.6. Laikunlava, Tampere (trio)

27.5. Torvi, Lahti

14.5. Leipätehdas, Vaasa

7.5. 45 Special, Oulu 

6.5. Rytmikorjaamo, Seinäjoki

2.5. KOM (soolo), Helsinki

29.4. Klubi, Tampere

23.4. Dynamo, Turku

21.4. Malmitalo, Helsinki

15.4. Lutakko, Jyväskylä

14.4. Sellosali, Espoo

La 9.4.2022 Tavastia, Helsinki

2021

Pe 10.12 On the Rocks, Helsinki

Ke 1.12 Lielahti LIVE, Tampere

Pe 29.10. Dynamo, Turku

Pe 10.9. G-Livelab, Helsinki

La 21.8. Kyröfest, Isokyrö

La 7.8. Kesärauha, Turku

Pe 6.8. Varjo, Oulu

La 24.7. Korjaamon Kesäpiha, Helsinki (soolo)

Su 18.7. Alppipuisto, Helsinki (soolo)

Ke 7.7. Väinö Linnan Aukio, Tampere (soolo)

La 3.7. Ars 108, Tehdassaari, Nokia (soolo)

La 20.2. G-Livelab, Tampere

2020

La 14.11. G-Livelab, Tampere

Pe 6.3. Tiivistämö, Suvilahti

La 22.2. Olympia, Tampere,

La 15.2. Korjaamo Vaunusali, Helsinki,

To 30.1. Marski-Live, Helsinki (duo)

Pe 24.1. Kickstart, Lutakko, Jyväskylä

2019

La 14.12. Torikorttelit, Helsinki

To 12.12. Kehä #2 / Olympia, Tampere

Su 10.11. Kuudes Linja, Helsinki, LEVYNJULKAISUKIERTUE (loppuunmyyty)

La 9.11. Kuudes Linja, Helsinki, LEVYNJULKAISUKIERTUE (loppuunmyyty)

Pe 8.11. Telakka, Tampere, LEVYNJULKAISUKIERTUE (loppuunmyyty)

La 2.11. Torvi, Lahti, LEVYNJULKAISUKIERTUE

Pe 25.10. Dynamo, Turku, LEVYNJULKAISUKIERTUE (loppuunmyyty)

La 12.10. Musta kynnys, Jyväskylä, LEVYNJULKAISUKIERTUE

Pe 11.10. 45 Special, Oulu, LEVYNJULKAISUKIERTUE

Pe 4.10. Lost in music, Klubi, Tampere (trio)

Pe 13.9. Ääniwalli, Helsinki, (soolo)

Ma 2.9. Tiedekulma, Helsinki (trio)

La 31.8. Mopo-rokki, Helsinki, (soolo)

To 29.8. Helsingin Juhlaviikot, Hotel Kämp, (soolo)

La 3.8. Kaupungin äänet, Lahti (soolo)

Su 28.7. Resonaarifest, Helsinki

La 27.7 Ilmiö, Turku (soolo)

La 6.7. Hollolan Kirkonkylän Kioski, (soolo)

Ma 1.7 Tavastia, Helsinki

La 29.6. Oulujärvi Rock, Kajaani (soolo)

Pe 28.6. Tuba, Oulu (soolo)

Pe 7.6. Laterna, Tampere (soolo)

Ke 5.6 On the Rocks, Helsinki

La 18.5. Yläkaupungin Yö, Jelmu-teltta, Jyväskylä (soolo)

Pe 10.5. Sellosali, Espoo

La 13.4. Kulttuurikahvila PSL, Keltainen Talo, Janakkala (soolo)

Pe 29.3. Säv/San -festivaali, Telakka, Tampere (soolo)

La 16.3. G-Livelab, Helsinki (LOPPUUNMYYTY)

Pe 15.3. G-Livelab, Helsinki (LOPPUUNMYYTY)

La 9.3. Tirra, Lahti (soolo)

Pe 8.3. Anorak, Kajaani (soolo)

To 7.3. Pannuhuone, Kuopio (soolo)

La 15.2. Laterna, Tampere (soolo)

La 2.2. Turun taidemuseo, Cafe Victor, Turku (trio), LOPPUUNMYYTY

2018

Pe 28.12. Bar Loose, Helsinki, LOPPUUNMYYTY!

Ma 3.12. KOM-Ravintola, Helsinki, LOPPUUNMYYTY!

Pe 30.11 Corner’s pub, Kokkola (soolo)

To 29.11. Äärellä Kuppi & Kattila, Seinäjoki (soolo)

La 24.11. TTT-klubi, Tampere

La 3.11. Waterloo, Turku (soolo) LOPPUUNMYYTY!

To 1.11. On The Rocks, Helsinki

Pe 25.8. Korjaamo, Vaunusali, Helsinki

Ke 18.7. Pori Jazz

Su 8.7 Ruisrock, Turku

To 5.7. Kulttuurikahvila Laituri, Joensuu, (trio)

Ke 4.7. Kajaani runoviikot

Ti 26.6. Helsinki Pride, Mellow Tuesday, Stockmann, helsinki

Pe 15.6. Suisto, Hämeenlinna (soolo)

To 14.6. Paahtimo, Porvoo (soolo)

Su 10.6 Sideways, Helsinki

To 7.6. Backaksen Olohuone, Vantaa (soolo)

La 7.4 Pannuhuone, Kuopio

Pe 6.4 Tuba, Oulu

To 5.4 Lutakko, Jyväskylä

Pe 30.3 Telakka, Tampere ( + Tilhet, pajut ja muut)

To 29.3 Kuudes Linja, Helsinki ( + Tilhet, pajut ja muut)

Ke 28.3 Teatteri Vanha Juko, Lahti ( + Karina)

2017

To 28.12 Bar Loose, Helsinki

Ke 20.12 Telakka, Tampere (soolo w. UTU)

La 2.12 Tunnelmaklubi, Elmun baari, Helsinki (soolo)

La 17.11 Kaunis Kampela (Lauttasaari), Helsinki (soolo)

Pe 3.11 Bar Kuka, Turku (soolo)

Ma 23.10 KOM-Ravintola, Helsinki (soolo)

To 5.10 Elmun Baari, Helsinki (soolo)

La 23.9. Torvi, Lahti

Pe 22.9. Telakka, Tampere 

La 16.9. Kahvila Saha, Kokkola (trio)

Pe 15.9. Pelimanni, Kaustinen (trio)

To 14.9 Suisto, Hämeenlinna

To 14.9 Old Folks -klubi, Helsinki

Ke 13.9 G-Livelab, Helsinki

La 2.9 Pannuhuone, Kuopio (trio)

Pe 8.9 Bar Ö, Turku LOPPUUNMYYTY!

Pe 1.9. Tuba, Oulu (trio)

La 26.8 Herttoniemi Block Party, Helsinki (PERUTTU)

Ke 23.8 Art Goes Kapakka, Sandro Eira, Helsinki (soolo)

Su 20.8 Linko, Helsinki (Soolo)

La 19.8 Torikortteleiden Katujuhla, Helsinki (trio)

Ti 15.8 Tunnelmatiistai-klubi, Elmun Baari, Helsinki

Ke 9.8 Tampereen Teatterikesä, Pub Ukko Nooa, Tampere (soolo)

La 22.7. J3 Cafe Bar, Ylivieska (soolo)

Pe 21.7. J3 Cafe Bar, Ylivieska (soolo)

la 15.7. Meripäiväklubi, Kotkan Meripäivät, Kotka

la 15.7 Espan lava, Helsinki

Ke 12.7. Nosturi, Helsinki.

La 1.7. Metsämaan Pyramidipiknik, Loimaa

Pe 30.6. Pikku-Torre, Turku

pe 9.6. On the Rocks, Helsinki.

la 20.5. Yläkaupungin Yö, Jyväskylä.

pe 12.5. Olympia-kortteli, Tampere.

pe 21.4. Kolo Kahvila, Helsinki (soolo)

to 13.4. Tenho Restobar, Helsinki.

pe 24.3. Vakiopaine, Jyväskylä.

su 19.3. Ylioppilasteatteri, Helsinki

ke 15.3. Yksityistilaisuus, Helsinki

pe 10.3. Bar Kuka, Turku

ti 7.3. Loosister, Helsinki

la 4.3. Korjaamo, Helsinki (Levyjulkkarit) LOPPUUNMYYTY!

pe 24.2. Klubi, Tampere

to 23.2. Torvi, Lahti

pe 10.2. TVO, Turku

Ke 25.1. Suisto, Hämeenlinna

Ke 11.1. Bar Ö, Turku

2016

28.12. Bar Loose, Helsinki

19.11. Semifinal, Helsinki

10.11. Cafe Mascot, Helsinki

24.8. Tenho Restobar, Helsinki

8.7. Meriteatteri-festivaali, Rymättylä

24.3. Tenho Restobar, Helsinki

9.1. Kuudes linja, Helsinki

Panel 4

Videot

Ohjaus: Vilja Autiokyrö
Ohjaus: Antti Autio ja Vilja Autiokyrö, Leikkaus: Vilja Autiokyrö, Kuvaus: Tuuli Järvi, Sami Mälkiä ja Vilja Autiokyrö
Ohjaus, kuvaus ja leikkaus – Anton Verho, Valaisu – Kristian Palmu, Värimäärittely – Timo Teräväinen, Esiintyjät – Viivi Autio, Wilhelm Breitenstein, Vili Järvi, Julia Lappalainen, Heikki Turppo, Otava Turppo, Heikki Vanhanen, Meri Wallenius
Toteutus: Takki auki Productions (Antti Kokkola, Henna Tanskanen, Lauri Tanskanen)
Ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus: Terjo Aaltonen, Kuvaus: Mikko Kelloniemi, Post & Grade: Teemu Antero, Tuotanto: Oddjob Films Oy
Ohjaus, kuvaus ja leikkaus: Menni Renvall ja Henri Tuulasjärvi, Valokuvat: Liina Aalto-Setälä
Ohjaus: Vilja Autiokyrö
Ohjaus ja kuvaus: Vilja Autiokyrö ja Iiris Anttila Leikkaus: Iiris Anttila
Ohjaus, kuvaus ja leikkaus: Samppa Batal
Ohjaus/Leikkaus: Vilja Autiokyrö, Kuvaus/värimäärittely: Perttu Inkilä, Valaisija: Mikko Reijo, Erikoisefektit: Antti Kyrö
Ohjaus/käsikirjoitus/leikkaus: Vilja Autiokyrö, Kuvaus: Tuukka Kovasiipi, Värimäärittely: Petri Falkenberg, Lavastus/Rekvisiitta: Liinu Grönlund, Pukusuunnittelu/: Marjo Viitala, Äänisuunnittelu: Junde Hietanen
Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus ja leikkaus: Vilja Autiokyrö, Värimäärittely ja jälkikäsittely: Antti Kyrö